maanantai 27. toukokuuta 2013

Sunnuntain puuhia, maanantain jumppa ja anorexia

Sunnuntai päivä meni levätessä, illalla innostuin leikkaamaan kuivia oksia pensaista (eivät mahtuneet edes yhteen kottikärryyn), istutin lauantaina ostetut kukat ja totesin, että ostin liian vähän.

Puutarhamme muurahaisen sain viime kesänä lahjaksi kollegalta,  ja esittää meitä työmuurahaisia.






Tässä osa eilisestä aikaansaannoksesta.




Jumppaan pääsi uusi toppi ja totesin, että sopii hienosti uusien kenkieni kanssa :)




Tänään menin Pump tunnille ja katsoin järkyttyneenä nuorta naista, jolla selvästi anorexia. Valitettavasti olen törmännyt myös tähän aiheeseen luistelussa ja toivon, että tuokin nuori nainen selviäisi sairaudestaan, oli meinaan niin pahan näköinen. Käsivarsissa kyynärluu oli käden paksuin kohta ja tehdessämme esim. olkapäänlihaksia, hänellä oli 5 kg käsipainot molemmissa käsissä ja liikkeet menivät aivan väärin, koska ei ollut käsissä voimaa nostaa painoja oikein. Jumpan vetäjälle tosi kinkkinen tilanne puuttua asiaan, koska tätä naista pitäisi jopa kieltää osallistumasta tunnille. Valmentajana olen joutunut puuttumaan tähän asiaan pari kertaa, eikä ole helppo paikka vaikka tunnen nuoret hyvin ja vanhemmatkin.